torstai 31. tammikuuta 2013

Ruoka, elämisen perus rutiini

-Otsikko kertookin jo aika paljon, mutta me kerromme nyt vain Nöpön ruoasta.
  Niinkuin joistakin kuvista ehkä näkyykin Nöpö on vähäsen laiha, koska se on aika nirso ruokansa suhteen tai se on anorektikko.:)
     Nöpölle syötetään paljon erinlaisia ruokia osa on pupun ruokia, mutta suurin osa on kuitenkin ihan marsuille tarkoitettua. Pupun ruoista ei ole haittaa, mutta niistä yleensä puuttuu c-vitamiini, koska puput pystyvät tuottamaan sitä itse, mutta marsut ei.  C-max on hyvä c-vitamiinin korvike, joka sekoitetaan marsun juomaveteen.
 Annamme Nöpölle marsun ja pupun ruokaa eri kipoissa, jotta Nöpö saisi valita mieluisimman ruoan.
Marsuilla on tietenkin monia erilaisia ruokia, joista osa lihottaa ja osa laihduttaa.

Liikunta on myös tärkeää marsuille. Kun ne liikkuvat niiden lihakset kehittyy. Joka päivä niiden tulisi  olla ainakin tunti vapaani, että ne saavat juoksennella ja liikkua niin paljon kun jaksaa! :) Niille voi myös tehdä kivoja temppuratoja.Niissä voi olla vaikka jotain alas ja ylös menoja tai muuta kivaa. Marsuille on myös valjaita. Kesällä ne voi viedä pihalle valjaissa. :)
lihottavaa ruoka





marsun ruokaa

c-max

kuivaheinää

juomapullo

valjaat

Nöpö:)

suolakivi
















Marsut tarvitsevat:
-Puhdasta vettä, joka päivä,
-Kuivaheinää ympäri vuoden,
-suolakiven (suolakivi on tärkeä, koska neste ei imeydy ilman suolaa, eikä marsut saa suolaa mistään muualta)
-Mökin (marsu tarvitsee suojapaikan minne mennä turvaan)
-Pellettejä
-Puuta ( marsut tarvitsevat puuta, että hampaat kuluisivat)
-Vihanneksia (koska se on terveellistä ja monipuolista)



Laitetaan tänää myöhemmi video:)







Terkuin, Miltsu ja Tiia


4 kommenttia:

  1. Vau! Tosi kiva postaus:) Mitä toi ruoka tossa tokassa kuvassa on? Munkin marsuliinit voisivat tykätä kun on niin laihoja:))

    VastaaPoista
  2. Mistä nuo valjaat on ostettu?(:

    VastaaPoista
  3. pari vinkkiä,heinää pitäisi olla hieman enemmän.ja toisekseen jos lisäät c-vitamiinia veteen niin juomapuöllon rauta osat neutraloi sen..eli se on melkein aivan sama annatko sille sitä vai et..parhain tapa on antaa sitä esim salaatiin siroiteltuna ja panostaa laadukkaisiin pelletteihin..ja joka päivä marsulla pitää olla tuoreruokaa

    VastaaPoista
  4. rautaosat* heh,muutamat kirjoitusvirheet tuli:)

    VastaaPoista